Eija Leppäjärvi

Kun katselee ympärille, voi helposti huomata, että on paljon asioita mihin tulisi reagoida tai ainakin asioita jotka tulisi huomioida omassa lähipiirissä.

Kaikkeen meidän kyntemme ei kuitenkaan riitä. Joudummeko sittenkin liian usein kuulemaan, että ”johan se oli nähtävissä että jotain tapahtuu”? Miksi näin? Olemmeko me jo siinä tilanteessa, ettemme halua olla osallisena missään mikä voisi sekoittaa meidän omaa arkeamme? Onko puuttumatta oleminen meille itselle helpompaa? Ketä me suojelemme käytöksellämme? Meitä itseämme? Ongelman aiheuttajia? Vaiko mahdollisesti sitä kolmatta osapuolta, uhria? Sitten kun joudumme toteamaan, että ”sitähän osattiin jo odottaa”, mietimmekö että olisimmeko sittenkin pienellä ohjauksella voineet tehdä jotain? Yhteisön hellässä huomassa?

Lue lisää tästä.

Allekirjoita Varhaisen puuttumisen manifesti